Vuokraa, osta tai myy liiketilasi tai liikekiinteistösi
Oletko kiinteistösijoittaja vai yrittäjä?
Yksin PK -seudulla on vapaana suunnilleen 1,1 miljoonaa neliötä toimistotilaa ja lisää rakennetaan koko ajan. Lisäksi vapaana on lukemattomia liiketiloja. Omistatko sinä tai työnantajayrityksesi niistä osan? RealEtta voi auttaa löytämään vuokralaiset tai ostajat toimistollesi tai muille toimitiloillesi järjestämällä niihin mielenkiintoisen tapahtuman, jonka avulla potentiaaliset vuokralaiset ja ostajat saapuvat paremmin paikalle tutustumaan. Lisäksi myytävän tai vuokrattavan toimistotilan tuunaus antaa ideoita potentiaalisille asiakkaillesi viihtyisästä työympäristöstä. RealEtta palvelee kaikkia kiinteistönomistajia, sijoittajia ja vuokralaisia myös muilla talousalueilla Suomessa. Kiinteistökonsultointini sisältää vuokralaisten tai ostajien etsinnän räätälöitynä juuri sinun tarpeisiisi esimerkiksi kohdekohtaisten nettisivujen ja tapahtumien järjestämisen avulla. Kiinteistönvälitystoiminta hoituu luotettavasti RealEtta Oy:n kautta.
Myytävät ja vuokrattavat liiketilat
Koko Suomen alueella
Säynäslahdentie 10, Viikki, Helsinki
Myydään kiinteistösijoituskohde, kokonaisuutena. Yhdelle käyttäjälle vuokrattu pienteollisuuskiinteistö. Vuonna 1984 rakennettu. Pienteollisuusrakennus kaupungin vuokratontilla. Autolla sisään ajettavaa tilaa. Kohteella ei ole lain edellyttämää energiatodistusta. Tee tarjous ja kysy lisätietoja p. 040 5410631.
Tehtaantie 16, Seinäjoki
Myydään/ Vuokrataan suuri raskaalla kalustolla sisäänajettava teollisuus-/varastotila. Vapaa korkeus tilassa on 5 metriä. Tila sijaitsee katutasossa ja sen yhteyteen kuuluvat myös sosiaali- ja toimistotilat noin 365m2. Talon ympärillä on laaja asfaltoitu piha-alue. Kohteella ei lain edellyttämää energiatodistusta tai energialuokka ei tiedossa. Kysy hintaa ja pyydä lisätiedot p. 0405410631 !
Liiketila myynnissä Imatralla rajan tuntumassa
Iso noin 2000m2 halli ja 1000m2 varasto ilman kannatinpaalujen haittoja nyt myynnissä. Tilaan sopii outlet center tai elintarvike-/ vähittäistavaramyymälä. Imatralla on kolmanneksi vilkkain rajan ylityspaikka Venäjän ja Suomen välillä. Soita ja pyydä lisätietoja. p. 0405410631/ Harriet Väänänen